Kotoisin olen Etelä-Lapista Posiolta, joka tunnetaan etelässä Pentikin keramiikkatuotteista. Posiolla sain viettää lapsuuden ja nuoruuden, kunnes oli aika muuttaa kaupunkiin lisää oppia hakemaan.
Syksyllä 2002 valmistuin Teknillisen korkeakoulun Konetekniikan osastolta Diplomi-insinööriksi. Valmistumisen jälkeiset vuodet ovat kuluneet vauhdilla erinäisissä insinööreille tyypillissä tehtävissä. Nykyisellään olen projektipäällikkönä yksityisellä sektorilla.
No, mutta mikä saa insinöörimiehen lähtemään politiikkaan? Varsinkin aikana, jolloin tiedossa on vain säästöjä kotirintamalla ja maksajan rooli yleiseurooppalaisessa politiikassa.
Olen aina ollut kiinnostunut politiikasta. Eräs ensimmäisiä muistikuviani aiheesta on 80 -luvun lopulta, jolloin setäni ja tätini kanssa oltiin katsomassa, kun Väyrynen oli tullut puhumaan kylälle. Ei kyllä mitään muistikuvaa, mitä hän sanoi. Mutta käsipäivää sanottiin.
Espoon aikana tuli tehtyä myös hieman jalkatyötä Keskustan eteen. Lappuja jaettiin toreilla ja samalla tuli sivusta kuunneltua Ompun viereisellä torilla, kun silloisen marginaalipuolueen nokkamies Soini availi kansan syville riveille sanaista arkkuaan. Useammat vaalit tuli myös istuttua vaalilautakunnassa. Muistan lämmöllä kahvipöytäkeskusteluja, joita sain käydä eri puolueita edustavien kanssa.
Viime vuosina leipäkiireet ja perhe ovat täyttäneet kalenterin, mutta aina on löytynyt aikaa politiikan seuraamiselle. Nyt oli sitten sopiva aika itse asettua ehdolle. Edesauttavana tekijänä oli läheisten kannustus ja Rovaniemen puoluekokouksen oivallinen puheenjohtajavalinta. Kyllä politiikkaan tarvitaan insinööriosaamista kaikille tasoille.
Tavoitteenani politiikassa on olla mukana rakentamassa parempaa Vihtiä kaikille kuntalaisille. Nykyisessä haastavassa taloustilanteessa tulee keskittyä kahteen pääteemaan: vastuulliseen taloudenhoitoon ja palveluiden tehokkaaseen järjestämiseen. Vihti tulee saada houkuttelevaksi yrityksille. Tällä varmistetaan verokertymä ja palvelut myös tulevina vuosina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti